Uusi dokumenttielokuva Kuusamon partisaani-iskuista tekeillä – ensi-ilta vuonna 2028
Jatkosodan aikaisista Kuusamon partisaani-iskuista (1941–1944) valmistellaan uutta dokumenttielokuvaa, joka tallentaa korpikylien asukkaiden ja heidän jälkeläistensä kokemukset tuleville sukupolville. Elokuvan on määrä ilmestyä talvisodan päättymispäivänä 13. maaliskuuta 2028.
"Kuusamon partisaani-iskut" -työnimellä kulkeva, noin 45-minuuttinen dokumenttielokuva käsittelee Neuvostoliiton partisaanien tekemiä tuhoisia iskuja neljään kuusamolaiseen kylään. Näissä traagisissa iskuissa sai surmansa yhteensä 11 siviiliä ja neljä jäi kadoksiin. Dokumentti käsittelee muun muassa julkisuudessa tunnetuinta, Murtovaaran Kurvisessa 5. heinäkuuta 1942 tapahtunutta väijytystä, jossa saivat surmansa Suomen Sotilaskotiliiton puheenjohtaja Toini Jännes sekä sotilaskotisisaret Greta Palojärvi ja Faini Aflecht.
Hankkeen taustalla on Kuusamo-seuran ja Docwerstas-työryhmän yhteistyö. Vastaavana tuottajana ja ohjaajana toimiva kyyjärveläinen kansandokumentaristi, sotakamreeri Raimo Salo on kerännyt Kuusamossa aktiivisesti muistitietoa ja haastatellut aikalaisten jälkeläisiä. Tuleva elokuva on Salolle jo neljäs partisaaneja käsittelevä dokumentti.
Elokuvassa hyödynnetään laajasti aiemmin kerättyä arkistomateriaalia, silminnäkijöiden videohaastatteluja sekä Puolustusvoimien sota-ajan filmejä. Ylisukupolvisten kokemusten lisäksi teoksessa kuullaan sodan asiantuntijoita; esimerkiksi historian professori Maria Lähteenmäki avaa elokuvassa partisaanisodan taustoja.
Valmis dokumenttielokuva tulee aikanaan kansalliseen levitykseen VLMedia Oy:n Kotikino.fi-suoratoistopalvelussa.